18.11.2007


Vene onnellisesti hallissa

Skudaa.
Vene on saatu onnellisesti sisätiloihin. Aikaisemmin viikolla veneestä haettiin kaikki remppaamista haittaava poies ja tilalle tuli tänään sunnuntaina kirjava kaarti kaveruksia hoonaamaan ensimmäistä kertaa.

Priorisoidun listan kolme ylintä askaretta saatiin hyvälle alulle.

Laba visioi uutta septisysteemiä ja rikkoi vanhaa.
Immu ja meitsi väänsi ikkunat irti. Onneksemme emme löytäneet suuria mätäpaiseita ikkunan ja rungon välistä, emmekä rungon sisältä. Raamit pidetään, ikkunat vaihdetaan ja rokki soi. Pede keskittyi tänään sähköjärjestelmiin ja erityisella innolla uuden kaijutinboksin rakentamiseen. Kohta ei tarvii enää huudattaa pajan radiota täysillä vaan voi kuunnella Katri Helenaa kivasti omista kaijuttimista.

Jeba.

Ohessa muutama fiilistelykuva.

7.11.2007

Kesä takana, talvi sisällä

Ensimmäinen varsin torsoksi jäänyt kesä on takana. 99 ehti kuitenkin näyttää kyntensä kovemmassa kelissä ja antoi kivaa esimakua tulevasta kesästä liukumalla upeasti kevyellä kelillä. Talvi tulee kuitekin väistämättä, minkä vuoksi uusi purkkimmekin on nostettava vedestä. Suunnitelmissa on siirtää venen sisätiloihin perusteellista kunnostusta varten. Näistä kuvioista ja tapahtumista tulen kirjoittelemaan tässä blogissa kunhan alkaa tapahtua.

10.8.2007

Kevyttä kesäiltaa


Tänään perjantaina päätettiin työviikko kepeissä tuulissa. Hetu, Laba, Ansku, Karhu, Kirsti ja meikkis kryssittiin kevyessä 3m/s tuulessa Lauttasaaresta Isosaaren kupeeseen. Siellä paukautettiin ilmoille ensimmäistä kertaa spinnu. Saatiin hyvät spiidit kun vedeltiin lepposasti sivutuuleen. Sivutuuli luonnistu sen verran kivasti, että ylhäällä taisis olla se reacher -spinnu. Ens kerralla sitten toisesta pussista :)

2.8.2007

Neitsytmatka takana


Sunnuntaina tempastiin Helsingistä Inkooseen. Vanhat Tarski-ajat sai kovaa kritiikkiä, kun kryssimällä väli taittui entisen kahden päivän sijaan reilussa kuudessa tunnissa. Voileipäkakkun jälkeen Laba ja Pede jätti laivan ja me Immun kanssa jatkettiin iltaa saunomisella. Ma-aamuna pikainen soitto zadiin, jolla varmistin, ettei tartte mennä käymään duunissa ja ulapalle. Tarkotus oli painella Hangon taakse josta tiistai illaksi treffaamaan Snake Hankoon. Tuuli teki kuitenkin tepposet ja maanantaina rupes tiputtelemaan tekstareita koneen ääressä kyhjöttäviltä kavereilta, että puhuria on luvassa. Kiepattiin siitä Jussaröhön jossa pideltiinkin myrskyä keskiviikko aamuun saakka. Ihan reilu myrskyhän se oli. Virallisten tietojen mukaan Jussaröössä oli mitattu 27m/s tuulia - perä poijussa oli siten kiva juttu.

Snake jäi hakematta ja Hanko kokematta, mutta keskiviikko kuittas reissun purjehduksellisesti. Jussarössä iso ylös reivillä ja 7 solmua vauhtia. Ennen Barösundia vedettiin vielä G2 ylös kun joku yritti kiriä välimatkaa kiinni. Barösudissa keula alas kun se läiskytti plattiksessa niin pahasti. Muussia ja lihapullia huiviin ja ulkokautta Porkkalaan. Barösundissa Iso kiepsautti toisen barduunan irti, joten jätettiin keula laittamatta. Ihan ok menoa oli silti. Pelkällä isolla immu ajo 8,9 solmua ja virransäästön takia mittareiden ollessa poissa päältä vedettiin muutama vielä vauhdikkaampi surffi. Kaiken kaikkiaan kiva reissu, vähän jännnitti, mutta pikkuhiljaa sitä oppii tuntemaan veneen. Keskiviikon keskivauhdiksi tuli yli 7 koska rantauduttiin Lauttasaareen 7 tunnin purjehduksen jälkeen 50 merimailin matkalta. Upeeta! Kyllä nyt kerkee!